VASTUU – PAINAA VAI PARANTAA? 20.10.2011

Voimme sanoa, että vastuu painaa tai että olemme vastuunkantajia. Kuulostaa raskaalta.
Eikö vastuu innosta, synnytä iloa tai intohimoa?

Ei, niin kauan kuin sillä on negatiivinen etumerkki. Tämä etumerkki syntyy yrityksen kulttuurista ja vastuukäsityksestä. Nämä muotoutuvat organisaatioille pitkän ajan kuluessa. Valitettavan usein vastuukäsitys on negatiivinen. Koska vastuu on kaiken työnteon perusta, etumerkki vaikuttaa helposti myös kaikkeen sen päälle rakennettuun.

Yksi tärkeimpiä tavoitteita työhyvinvoinnin ja -ilon saavuttamisessa on saada tämä etumerkki muuttumaan. Kun se muuttuu, ihmiset paitsi oivaltavat vastuullisuuden tervehdyttävän vaikutuksen, myös löytävät toisen tärkeän asian: vastuun 100 %:n luonteen. Toisinaan tapahtumat kulkevat toista tietä: ensin ymmärretään vastuun luonne ja sitten tulee vastuullisuuden ilo.

Painaako vai parantaako vastuu

Miksi vastuullisuus sitten on niin hyvä asia? Siksi, että siinä ihminen toteuttaa syvintä ihmisyyttään; kykyään tehdä valintoja hyvän ja huonon vaihtoehdon väliltä. Tällöin myös tunne omasta aikuisuudesta vahvistuu. Mitä enemmän ihminen on oman elämänsä ja vastuunsa subjekti, sitä aikuisempi hän on. Vastuullisen toiminnan kautta työntekijän luottamus kasvaa ja markkina-arvo yrityksessä nousee. Työt sujuvat paremmin ja työhyvinvointi paranee. Vastuuttomassa toiminnassa tekijän kokemus omasta ihmisyydestään heikkenee. Samalla itsetunto heikentyy.

Siksi väitämmekin, että vastuullisuuden kasvaessa työhyvinvointi paranee, vastuuttomuuden lisääntyessä käy luonnollisesti päinvastoin.

Väitämme että vastuu parantaa.

100% vastuu

Yrityksen vastuukäsitys on usein harhainen. Vastuukäsityksestä ei useinkaan keskustella, koska sitä pidetään itsestään selvyytenä huolimatta siitä, että kahvikupit ovat laittamatta tiskikoneeseen, monistuskoneessa paperi on rullalla, huhut liikkuvat valtoimenaan, tiedon kulussa on ongelmia, epäkunnioittavaan käyttäytymiseen ei puututa, yksiköt syyttelevät toisiaan, palautetta ei saada riittävästi jne.

Ongelmien ytimessä on vastuun delegoiminen itsensä ulkopuolelle; kun minulla on ongelma, jonkun muun on korjattava käyttäytymistään. Jos en saa palautetta, vika on esimiehessä. Jos myynti myy enemmän kuin ehdimme tuotannossa tehdä, myynnillä on ongelma. Tämähän ei ole totta sillä jos en saa palautetta, minulla on ongelma: en tiedä, miten suoriudun ja silloin minun pitää mennä esimieheni luo ja kertoa, että tarvitsen palautetta. Jos minulla on ongelma, minulla on vastuu vastuun ensimmäisestä askeleesta. Sitä on sadan prosentin vastuu. Tällainen näkemys parantaa työhyvinvointia.

Toinen ulottuvuus sadan prosentin vastuuseen on silloin kun toisella on ongelma. Kun havaitsen toisella olevan ongelman: esimerkiksi jotakuta kiusataan, minulle siirtyy 100 %:n vastuu tehdä jotain tilanteen korjaamiseksi. Sama vastuu on muilla silminnäkijöillä, kiusaajalle ja esimiehellä. Vastuun olemus on siis aina 100% – on tai off.

Mitä ajatellaan ihmisestä, ratkaisee työhyvinvoinnin.

Milestonen toimintavoissa ja valmennuksissa lähdetään aina liikkeelle ihmiskäsityksestä, oli sitten kyse johtoryhmätyöskentelystä, esimiestyöstä, myynnistä tai asiakaspalvelusta.

Ihminen on syvimmältä olemukseltaan äärettömän arvokas, vastuullinen, ainutlaatuinen, rationaalis-emotionaalinen sekä luova. Kaiken perustana on vastuullisuus. Jos emme tarkoin määrittele itsellemme ihmiskäsitystä emmekä toimi sen mukaan, korttitalo alkaa huojua.

Jos emme pidä ihmistä äärettömän arvokkaana ja siksi ota häntä vakavasti kuuntelemalla, perustus alkaa sortua. Jos emme ota vakavasti ihmisen erilaisuutta, vuorovaikutus varmasti vaikeutuu. Jos emme tunnista ihmisen emotionaalisuutta, muutosten läpivienti ja haasteellisten tilanteiden ratkaiseminen ei onnistu. Jos tukehdutamme luovuutta, innovatiivisuus kuihtuu.

Kun kohtelemme ihmistä ihmisenä, hän tekee parhaansa ja voi hyvin.

Milestone – tuottavuutta hyvinvoiden

Kirjoittaja: Valmentaja Mikko Aalto, Milestone Coaching & Consulting