Milestone  |  postia@milestone.fi  |  +358 20 773 9630 

© 2019 by Milestone.

Fuusiot, muutokset työajoissa, yhteistoimintaneuvottelut, työpaikkojen siirtämiset toisille paikkakunnille tai vaikkapa ennenaikaiset eläkkeelle jäämiset ovat tilanteita, jotka voivat aiheuttaa epävarmuutta työpaikoilla. Epävarmuus on psykologinen tila, jonka taustalla on usein yksi tai useampia tunteita: turvallisuuden tunteen heikkenemistä, jatkuvuuden tunteen häviämis...

18.10.2019

Työpaikalla viihtyminen ja kannustava työilmapiiri ovat jokaiselle meille tärkeitä. Vaikka työtehtävät olisivat huippumielenkiintoisia ei motivaatio ole huipussaan, jos työilmapiiri on heikko. Toisaalta taas hyvien tyyppien kanssa on valmis tekemään enemmän vähemmän mielenkiintoisia tehtäviä, kun ilmapiiri kompensoi tehtävien mielekkyyttä.

Uskallan kuitenkin väittää, että...

Kysymys yrityselämän merkityksestä elää tällä hetkellä kuumimmillaan. 

Talouslehti Financial Times julkaisi äskettäin artikkelin, jossa vaadittiin koko sen kapitalistisen järjestelmän nollaamista, jossa yritysten olemassaolon tarkoitus on tuottaa vain omistajilleen voittoa.  Yritysten tavoitteleman voiton rinnalle olisi tuotava myös merkitys: ”profit with purpose”. Tuleva...

14.08.2019

Miltä sinun työsi näyttää, jos katsot sitä ennakko-oletusten sijaan ihmetellen ja uteliaasti? Mitä uutta näet työssäsi? Nykytyö suorastaan vaatii uudenlaista ajattelua. Tai ainakin nykytyö antaa mahdollisuuden uudenlaiselle ajattelulle.

Kun luovumme rajoittavista ja arkea yksinkertaistavista ajatuksista, saamme tilaa ajatella uusilla tavoilla. Ehdotan, että lakataan ajatt...

Kuvittele kaunis keväinen aamu, kun olet juuri tullut työpaikallesi, saanut kupin tummapaahtoista lempikahviasi ja yllättäen pomosi ääni leikkaa läpi ihanan hiljaisuuden: Hei saikkukuningas!

Millainen tunne heräisi? Antaisitko heti kaikkesi työsi kehittämiselle, yhteistyölle yli organisaatiorajojen tai vaikkapa uuden oppimiselle? Miten hänen suhtautumisensa sinuun vaikutt...

Olipa kerran kolme johtajaa, joilla oli kolme keskenään erilaista tapaa johtaa. Nämä erilaiset toimintatavat vaikuttivat merkittävästi kulttuuriin, työssä viihtymiseen, yhteishenkeen, innovaatioihin ja heidän mahdollisuuksiinsa päästä tavoitteisiin yhdessä kollegoiden kanssa.

Ralle on suoraviivainen, kärsimätön ja mielestään varsin tehokas ja tavoiteorientoitunut. Niinpä...

14.11.2018

(Työ)elämän murroskohtiin liittyy kriisejä ja epävarmuutta: mistä löydän sosiaalisen yhteisön eläkkeelle siirtymisen jälkeen? Millä tavalla isyysvapaa tai sairastuminen vaikuttavat työuraani? Olenko riittävän kyvykäs uusissa tehtävissä?

Viimeisin kysymys ja alanvaihto liittyvät omaan elämääni. Olen työmarkkinoilla uudisasukas ja tämä murroskohta on nostanut esiin identite...

16.10.2018

Oli todella surullista havaita Jorman sitoneen identiteettinsä yhtiön menestykseen niin vahvasti, että kaikki kritiikki yhtiötä kohtaan osui suoraan häneen. Siksi keskustelu uusista vaihtoehdoista tai näköpiirissä olevista tulevaisuuden ongelmista oli vaikeaa tai mahdotonta, Siilasmaa sanoo haastattelussa.  

– Risto Siilasmaa 23.9.2018, yle.fi. 

Risto Siilasmaan kokem...

13.09.2018

Milestone järjesti 18.5.2018 asiakkailleen yrityskulttuuri K18-tilaisuuden. Eero kirjoittaa tilanteesta tilaisuudessa heränneistä ajatuksistaan kaksi blogia. Ensimmäinen löytyy täältä.

Tapahtumatoimisto Tapauksen toimitusjohtaja Timo Aalto piti tilaisuuden vaikuttavimman puheenvuoron. Asiaan vaikutti erityisesti se, että hän puhui asiantuntijan roolin sijaan omastaan – it...

06.09.2018

Milestone järjesti 18.5.2018 asiakkailleen yrityskulttuuri K18-tilaisuuden. Tapahtuman nimessä oleva viittaus täysikäisyyteen ohjaa ajattelua yksilön vastuuseen työpaikalla: Kohtelemmeko henkilöstöä vastuunkantajina vai holhottavina? Kantavatko työntekijät vastuunsa, vai käyttäytyvätkö he oikukkaiden teinien tavoin?

Kirjoitan kaksi blogia tapahtumasta ja siellä itseäni in...

21.08.2018

Kirjoitukseni tavoite on kertoa työnhausta ja yksilöllisestä tavasta osoittaa työnantajalle soveltuvuus tehtävään.

31.05.2018

In May, Finnish company Milestone Coaching and Consulting Oy Ltd signed an agreement of collaboration and product development with Amsterdam based company Learn Adapt Build (LAB).

– Strong local skills are needed when corporate culture design services go international. Co-operation with LAB’s specialists has been tremendously inspiring. LAB shares Miledrive’s target to de...

31.05.2018

Suomalainen valmennusyritys Milestone Coaching and Consulting Oy solmi toukokuussa tuotekehitys- ja yhteistyösopimuksen amsterdamilaisen Learn Adapt Build (LAB) -yrityksen kanssa.

Yritykset vievät ulkomaille suomalaisen yrityskulttuurin arvoja, jotka ohjaavat henkilöstön inhimillisten tarpeiden huomioimiseen. Yritysten yhteistyö keskittyy aluksi Milestonen Miledrive-palve...

Please reload

AJANKOHTAISTA

JOKAINEN MEISTÄ HALUAA JÄTTÄÄ TYÖURASTAAN JÄLJEN

 

Milestonen arvojen pohjalta tuotetun Nextmile palvelun avulla eläköityvä työntekijä pääsee pysähtymään työurallaan jättämiensä jälkien äärelle. Hän pääsee suunnittelemaan, miten opit jaetaan mahdollisimman toimivalla tavalla. Haluamme myös olla mahdollistamassa uudenlaisten jälkien luomista, ehkä uuden uran tai kiinnostuksen kohteiden avulla. Minkälaisen jäljen juuri sinä haluat itsestäsi jättää?

Lue Lisää.

 

RYHMÄN TURVALLISUUS
-PIKATESTI

Tervetuloa määrittelemään oman tiiminne turvallisuuden taso! 

Ryhmän turvallisuuden taso

Meiltä saat työkalut ryhmän nykytilan selvittämiseen sekä huipputiimin rakentamiseen. 
 

Kysy lisää!

INNOVAATIOSETELI

Tiesitkö, että myös meiltä voi ostaa Tekesin Innovaatiosetelillä palvelua?

 

Se sopii: "Innovaatiotoimintaa käynnistäville, vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille ja mikroyrityksille, joilla on uusi kansainvälistä kasvu-potentiaalia omaava tuote tai palvelu."

 

www.tekes.fi/innovaatioseteli

Kysy lisää!

Uusimmat blogit

Please reload