top of page
Elina Aaltolainen-Harjuoja

Oikotien Työkyöpeli -blogi: Ei niitä kiinnosta, ne käy vain töissä täällä


Kysymys yrityselämän merkityksestä elää tällä hetkellä kuumimmillaan.

Talouslehti Financial Times julkaisi äskettäin artikkelin, jossa vaadittiin koko sen kapitalistisen järjestelmän nollaamista, jossa yritysten olemassaolon tarkoitus on tuottaa vain omistajilleen voittoa. Yritysten tavoitteleman voiton rinnalle olisi tuotava myös merkitys: ”profit with purpose”. Tulevaisuuden organisaatioiden tehtävä olisi palvella sekä omistajia, työntekijöitä että asiakkaita.

Merkitystä etsivä ihminen

Vanha tarina kertoo työntekijästä, joka lupasi tekevänsä mitä tahansa, jos saisi merkittävän palkankorotuksen. Palkankorotus luvattiin ja esimies pyysi työntekijää katsomaan meristä talvimaisemaa, joka avautui työpaikan suurista ikkunoista. Jäätynyttä näköalaa ihaillessaan esimies kertoi henkilölle hänen uuden tehtävänsä. Se olisi kairata kaksi yhtä suurta avantoa meren jäälle ja kantaa koko päivän vettä avannosta toiseen. Kaksi päivää työntekijä teki työtä käskettyä ja toisen päivän iltana pyysi esimieheltään saada entisen palkkansa ja vastuualueensa takaisin.

Käy lukemassa koko kirjoitukseni Oikotien blogista.

Elina toimii Milestonen toimitusjohtajana sekä kulttuuristrategina.

Elina Aaltolainen

040 504 4707

elina@milestone.fi

bottom of page