Milestone  |  postia@milestone.fi  |  +358 20 773 9630 

© 2019 by Milestone.

Minulla on taas unelma

 

Eräs asiakkaamme kiteytti vuoden kestäneen yhteistyömme jälkeen palautteensa meille, yhteen lauseeseen: ”Minulla on taas unelma”. Matka, jossa he olivat tiiminä rakentaneet työlleen yhteisen merkityksen, tavoitteet ja luottamukseen, joka mahdollisti asioiden, vaikeidenkin, käsittelyn tiimissä, oli palauttanut hänelle uskon työelämään, ihmisiin ja työn mielekkyyteen. He eivät olleet lähtötilanteessakaan mikään kriisitiimi. Ihan tavallinen ryhmä ihmisiä, jotka olivat tulleet töihin, hoitaneet hommansa ja menneet tekemään työpäivän jälkeen jotain mielekästä, jotain joka sytytti ja tuntui tärkeältä. Nyt se oli löytynyt myös töistä, niistä ihmisistä, joiden kanssa ja joita varten töitä tehtiin.

 

Suomella on ollut monella tapaa vaikea vuosi. Hallitus on tehnyt valintoja, jotka eivät ole kaikkien mielestä osuneet oikeaan. Jokainen meistä on joutunut luopumaan jostain ja heittäytymään uskon varaan, että jotain parempaa on tiedossa. Se, jos jokin on pelottavaa, jäädä pelkäämään pahinta ja toivomaan parasta. Ja toivoa toki tarvitaan. Se saa meidät heräämään aamulla, mutta tarvitaan myös tekoja, jotka vievät asioita eteenpäin.

 

Minä uskon, että suomalainen hyvä työelämä, jonka puolesta myös taistelen, menestyy juuri alussa kuvaamani tiimien kautta. Sellaista ihmisten, jotka eivät hyväksy tasapaksua mitäänsanomatonta työelämää, jossa arki on harmaata suorittamista, vailla selkeää merkityksellistä päämäärää, vailla luottamusta ihmisten välillä, mikä kantaa yli haasteiden ja vailla vastuunottamista ja tekoja yhteisen hyvän aikaansaamiseksi. Suomalaisen työelämän menestys alkaa niistä rohkeista johtajista ja työntekijöistä, jotka uskaltavat uskoa työelämään, jossa ihmistä kohdellaan ihmisenä ja sitä kautta saadaan hänen kykynsä ja lahjansa rakentaman parempaa huomista, hänelle itselleen, läheisilleen, työkavereilleen ja asiakkailleen.

 

Tänään sää on aika tasapaksu ja harmaa, mutta me kaikki saamme onneksi vielä toivoa valkeaa joulua ja rauhaa päälle maan. Ja se, mikä ei toivomalla tule, voimme itse tehdä. Rauha voi alkaa pienestä hetkestä jo tänään, kun pysähdyt siellä töissä. Kyllä, sielläkin on hyvä aika ajoin pysähtyä. Ja tunnustelet hetken, miltä sinusta tuntuu, mitä juuri nyt tarvitset ja mitä voisit tehdä? Ehkä tarvitset vain hetken hengähtää, ehkä pieni kävely kollegan luokse ja ajatusten vaihto voisi tehdä hyvää, tai ehkä kuuma glögi. Kyllä, sisäinen rauha alkaa siitä, kun pidämme itsestämme huolta ja muuttuu rauhaksi päälle maan sen hyvinvoivan ihmisen kautta, joka hyväksyvästi hymyillen kohtaa meitä muita kanssakulkijoita.

 

Joulun rauhaa ja uusia unelmia tulevalle toivoen

 

Elina Aaltolainen-Harjuoja

Mikko Aalto

Antti Harjuoja

Matilda Kivinen

Maiju Lampi

Teija Sipilä

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Totuus ja tehtävä -kirjoituksia
Please reload