Millainen on ihannetiimiläinen?

Törmäsin hiljattain Patrick Lencionin videoklippiin, jossa hän kuvaili ihanne tiimiläistä sanoin: humble, hungry, smart. Ajatus tulee hänen kirjastaan The Ideal Team Player.

(Sivuhuomiona: en ole vielä ehtinyt lukea kirjaa, joten tämä ei ole referointi siitä – enemmänkin oma tulkintani siitä, mitä nämä sanat minussa herättivät.) Sanoissa oli sitä jotakin, koska ne jäivät pyörimään mieleeni.

Olen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana työskennellyt useiden johtoryhmien kanssa pitkäkestoisissa prosesseissa. Usein, kun on jonkun asian äärellä riittävän pitkään, alkaa olellinen tulla esiin yhä kirkkaampana. Tiimityössä minulle on selkiytynyt se, että aika harvoin tiimin menestys on kiinni vain selkeistä tavoitteista, määritellyistä rakenteista tai hyvistä suunnitelmista. Yllättävän moni asia tiimissä palautuu siihen, millaisia me olemme ihmisinä toisillemme. Selkeys, hyvät määrittelyt tai uskottavat suunnitelmat ovat seurausta tästä. Ja juuri siksi uskallankin väittää, että tiimipelaaminen alkaa nöyryydestä.

En oikein saa kiinni siitä ajatuksesta, että nöyryys olisi itsensä pienentämistä.

Minulle se näyttäytyy enemmänkin terveenä itsekäsityksenä. Sellaisena, joka syntyy siitä, että ihminen on jollain tasolla pysähtynyt oman tarinansa äärelle.

Me kaikki tulemme jostain. Meillä kaikilla on kokemuksia, jotka ovat muovanneet sitä, miten näemme itsemme – ja sitä kautta myös muut. Kannustukset rakentavat, kolhut jättävät jälkiä. Ja jos näitä ei tunnista, ne alkavat ohjata meitä tiedostamatta ja yllättävillä tavoilla.

Jotkut meiltä piilossa olevat asiat synnyttävät mm. defenssejä. Defenssi tarkoittaa psykologiassa mielen puolustusmekanismia, joka suojaa yksilöä liialliselta ahdistukselta, stressiltä ja vaikeilta tunteilta. Tällaisia opittuja puolustusmekanismeja ovat vaikkapa tarve olla oikeassa, tarve näyttää pätevältä, tarve suojella itseään – joskus huomaamatta ja muiden kustannuksella.

Itsetuntemus vahvistuu vain nöyryyden kautta. Toiset ihmiset, kun annamme, ovat hyviä peilejä auttamaan meitä näkemään omia vahvuuksiamme ja heikkouksiamme, ymmärtämään tunteitamme, tarpeitamme ja rajojamme, ja ennen kaikkea näkemään omaa keskeneräisyytemme. Nöyryyttä vaatii toisen palautteen kuuleminen ja oman itsen äärelle pysähtyminen. Ehkä vaativalta kuulostannut pyyntö ei kertonutkaan pyytäjästä vaan minun rajattomuudestani ja vaikeudesta sanoa ei. Tai ehkä tunne, jonka sähköpostiviesti herätti minussa ei tarkoittanutkaan, että väität minun olevan väärässä, vaan että minä olen kuormittunut, enkä pysty ottamaan uusia näkökulmia vastaan. On niin helppoa syyttää muita kaikista omista reaktioista. Paljon vaikeampaa on pysähtyä pohtimaan, miksi MINÄ reagoin näin ja mitä se kertoo minusta. Tähän vaaditaan nöyryyttä - oman keskeneräisyyden hyväksymistä.

Oma ihmiskäsitykseemme vaikuttaa siihen, miten näemme itsemme ja heijastuu suoraan siihen, miten näemme muut. Jos kolhut ovat vaikkapa kokemuksessa omasta arvosta, enkä ole tehnyt matkaa ymmärtääkseni polkuani – minun voi olla vaikea nähdä muita aidosti samanarvoisina itseni kanssa. Silloin vuorovaikutuksessa muiden kanssa näkyy vertailua, kilpailua tai puolustautumista. Silloin, kun omaa keskeneräisyyttä alkaa hyväksyä, tapahtuu jotain tärkeää:

sen alkaa nähdä myös muissa. Ja siitä syntyy myötäntunto ja nöyryys, joka ei ole heikkoutta, vaan yhteyttä.

Kiinnostavasti tästä syntyy myös se, mitä usein kutsutaan nälkäisyydeksi – hungryksi.

Olen nähnyt paljon sellaista nälkää, joka näyttää ulospäin hyvältä: tehdään paljon, mennään kovaa, opitaan nopeasti. Mutta pinnan alla sitä ohjaa usein tarve todistaa omaa arvoa.

Se on raskas tapa olla.

Silloin, kun nälkä nousee terveemmästä tai kohdatummasta paikasta, sen sävy on erilainen.

Se on enemmän uteliaisuutta kuin pakkoa näyttää hyvältä. Se sisältää ajatuksen ihmisistä jatkuvina oppijoina, ei täydellisinä. Siinä on myös halua oppia, koska tietää, miten vähän tietää ja hyväksyy sen. Ja siinä on uskallusta pyytää ja ottaa vastaan apua. Ja ehkä ennen kaikkea sinä on: halua kasvaa yhdessä muiden kanssa, ei heidän ohi.

Entä sitten, mitä fiksu, smart tarkoittaa tiimissä? Ainakin sitä, että osaamisen pitää vastata roolia.

Ja kyllä – parhaimmillaan sen pitää olla myös "kovaa". Mutta se ei yksin riitä.

Smart ei ole vain sitä, mitä osaat, vaan sitä, miten olet muiden kanssa. Se on kykyä ymmärtää ihmisiä, kykyä reflektoida omaa toimintaa ja kykyä rakentaa yhteistä ajattelua – myös silloin, kun ollaan eri mieltä.

Muistan edelleen kollegani vuosia sitten sanoneen minulle: “Älä palkkaa jotakuta – hae aina paras.”

Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta käytännössä se vaatii paljon. Koska “paras” voi helposti näyttäytyä uhkaavalta, jos tiimissä ei ole riittävästi nöyryyttä ja tervettä nälkää. Mutta kun niitä on, asetelma muuttuu. Uusi osaaminen ei ole uhka, vaan mahdollisuus.

Ihmiset eivät puolusta omaa paikkaansa, vaan ovat uteliaita toisiaan kohtaan.

Ja tiimi ei rakennu sen varaan, kuka on fiksuin – vaan sen varaan, miten ollaan fiksumpia yhdessä.

Ehkä humble, hungry ja smart eivät lopulta ole erillisiä ominaisuuksia, vaan seurausta siitä, että ihminen on sovussa itsensä kanssa – ja siksi pystyy kasvamaan ja onnistumaan yhdessä muiden kanssa.

Tämän voisi kiteyttää:

“If you want to grow, know yourself. If you want to succeed together, bring that self to others.”

Elina Aaltolainen

High Performing Team Coach

+358 405 044 707